Moi and hello!

Tässä postauksessa ajattelin puhua vähän Suomen ja Brittien eroista ja miten vieraassa maassa asuminen on sujunut. Onneksi täällä ei ole sattunut mitään kommelluksia sen suuremmin, välillä kyllä saa itseään hävetä kun unohtelee sanoja ja sanoo mitä sattuu tai kun en saa selvää siitä mitä muut puhuu aksenttien takia :D

Ensinnäkin on pakkoa sanoa, että ulkomailla asumiseen tottuminen on ollut yllättävän helppoa. Asiaa on tietysti auttanut se, että suomalainen ja brittiläinen kulttuuri eivät ole niin kauhean erilaisia loppujen lopuksi. Varmaankin sopeutumista on helpottanut myös ajatus siitä, että olen täällä alle puoli vuotta ja tästä ajasta täytyy ottaa kaikki irti. Lisäksi täällä on muodostunut kiva kaveriporukka mikä tekee elämästä mukavampaa :) olen yrittänyt pitää mielen avoimena: maistella paikallisia ruokia, käydä uusissa paikoissa ja jutella paikallisille. Totta kai moni asia on täällä erilailla kuin Suomessa ja välillä se oudoksuttaa ja ärsyttääkin.

Ensimmäinen asia jonka huomasin, ja josta olin kuullutkin jo etukäteen, oli brittien kohteliaisuus. Aluksi tuntui hassulta, kun kaupan kassa kutsui minua sanalla ”darling” ja ohikulkijat hokivat ”sorry” vaikka ohitettiin vaan toisemme normaalisti. Nyt ainakin jälkimmäinen tapa on tarttunut omaankin puheeseen. Tällaiset tavat on mukavaa vaihtelua perinteiseen suomalaiseen puhumattomuuteen mutta joskus liika on liikaa.

Toinen asia on ruoka. Kaupoissa on todella paljon valmisruokaa, ja kauppaan ei todellakaan kannata mennä nälkäisenä. Itse olen tottunut tekemään itse ruokaa kotona, joten (tuttujen) raaka-aineiden löytäminen voi joskus olla myös hankalaa. Brittiläiset syövät yleensä myös sitä valkoistakin valkoisempaa leipää, ja ruisleipään tottuneelle se on melko outoa. Onneksi kaupasta löytyy moniviljaleipää ja Waitrosesta saa jonkinlaista ruisleipää. Sanoisin myös, että täällä on yleisempää käydä ulkona syömässä ravintoloissa ja kahviloissa kuin Suomessa. Kouluruoka maksaa täällä n. 3-5 puntaa, mikä tuntuu melko suurelta summalta verrattuna Vaasan halvimpaan vaihtoehtoon (85 senttiä).

Briteissä, tai ainakin Sheffieldissä kaupat ja kahvilat menee tosi aikaisin kiinni. Varsinkin viikonloppuisin kuuden jälkeen välillä tuntuu paremmalta ajatukselta jäädä vaan kotiin. Ravintolat,  pubit ja pienet ruokakaupat on toki auki myöhempään, mutta muuta tekemistä keskustassa ei sitten juuri olekaan.

Kolmas asia mikä on ollut outoa on ollut tajuta se, että opiskelijat (lue: niiden vanhemmat) maksaa täällä koulunkäynnistä älyttömästi rahaa. Täällä myös aloitetaan yliopisto aikaisemmin kuin Suomessa, yleensä 18-vuotiaana. Maisterin tutkinnon suorittaminen ei ole kovin yleistä, sillä siitä saa maksaa vielä enemmän kuin alemmasta tutkinnosta.

Jos täytyy verrata Vaasassa ja Sheffieldissä opiskelua, ensimmäinen eroavaisuus on se, että täällä yliopistossa on 30 000 opiskelijaa enemmän. Toiseksi Vaasassa ei juurikaan ole pakko käydä luennoilla muuten kuin kielten osalta. Täällä taas seminaareissa eli pienryhmätunneilla (n. 10-20 opiskelijaa) läsnäoloa valvotaan. Silti tuntuu, että joka kerralla ryhmä on vajaa. Kampus on myös aika paljon isompi kuin Vaasassa, ja luokkien löytämisessä on ajoittain ollut ongelmia… Opiskelu on kuitenkin suurimmaksi osaksi samanlaista kuin Suomessa, tenttien ja esseiden tekemistä, ryhmätöitä ja kirjastossa hengailua.

Kuten alussa mainitsin, elämää on helpottanut mukavien kavereiden löytäminen. Eniten olen liikkunut ehkä suomalaisten, tanskalaisten ja australialaisten kanssa. Välillä on mukava keskustella eri maiden eroista ja tehdä vertailua. Kuitenkin vaihtokokemuksen jakaminen yhdistää, ja joskus jopa tuntuu siltä, että olen tuntenut kaverini täällä pidempäänkin kuin reilut kolme kuukautta eikä tunnu siltä että kaikki ollaan kotoisin eri puolelta maailmaa. Sosialisoiminen on kuitenkin vieläkin tärkeä ja iso osa vaihtoa, ja tapaan viikoittain monia uusia ihmisiä, joille on mukava jutella.

Ihan hirveästi ei ole tarvinnut aikaa viettää yksin, ja joskus kaipaankin vähän aikaa akkujen lataamiseen (ilmeisesti suomalainen tapa). Silloin yleensä vain katson ohjelmia ja olen tekemättä mitään tärkeää. Koti-ikävä ei vieläkään ole mitenkään pahasti iskenyt, tietenkin läheisiä on ikävä ja joitakin tiettyjä juttuja kuten ruisleipää ja kunnon vedenpainetta suihkussa.

Hetkeäkään en ole katunut sitä, että lähdin vaihtoon. Vieraassa maassa yksin selviäminen ja uusien ihmisten tapaaminen on antanut ja opettanut mulle tosi paljon. Varsinkin ulkomailla työskenteleminen jonkin aikaa tulevaisuudessa on alkanut kiinnostamaan paljon enemmän. Se on auttanut mua myös näkemään Suomen eri tavalla kuin aiemmin ja saanut mut arvostamaan kaikkea  mitä meillä siellä on.


Gotta go, see you later!